Kauppahalli Joensuun sisäänkäynti muuttuu ilta-aikoina. Jatkossa kello 18 jälkeen Kauppahalli Joensuuhun kuljetaan vain Kauppakadun eli torilavan puoleisen päädyn sisäänkäynnistä.
Lisäksi inva-vessaan pääsee jatkossa numerokoodilla, jonka saa jokaisen Kauppahallin liikkeen kassalta ja henkilökunnalta kuten vartijoilta tai siivoojalta. Vessojen käyttö kauppahallissa on edelleen maksutonta.
”Olemme päätyneet ratkaisuihin lisääntyneen häiriökäyttäytymisen vuoksi. Haluamme taata rauhallisen asioinnin tiloissamme kaikille sekä inva-vessan käyttömahdollisuuden sitä oikeasti tarvitseville. On hyvä muistaa, että suurin osa kauppahallin kävijöistä toimii kuten pitääkin, mutta ainahan joukkoon mahtuu hölmöilijöitä, jotka rikkovat paikkoja. Se on todella harmillista”, toteaa ryhmäpäällikkö Outi Pohjoranta.